...Ja otusten hiukset loistivat yhä kirkkaammin ja yhtäkkiä ne singahtivat tähdiksi taivaalle. Eltaja huomasi, että ne muodostivat sen tutun tähtikuvion, jonka avulla hän oli etsinyt suuntaa suureen tähteen. Eltaja sanoi: "En minä taida sinne suureen tähteen päästäkään, mutta minä voin jäädä tähän, tänne se tähti edes näkyy hyvin. Minä perustankin tänne sen hyvän maan." Eltaja kutsui luokseen paljon ystäviään ja neuvoi heille tietä. Eltajan ystäviä tuli ja meni ja toiset jäivät pitemmäksi aikaa ja toiset lyhyemmäksi, mutta kaikki kuulivat tarinan hyvästä maasta ja kahdeksasta otuksesta ja moni oppi itsekin, miten löytää hyvän maan. Aikojen kuluessa eltajien suku kasvoi ja tähtikuvioille alettiin antaa nimiä, ja kun monta kertaa oli menty sekaisin siitä, kuka eltaja se asuikaan siellä niemessä, päätettiin sitä eltajaa alkaa kutsua Otava-eltajaksi.

Otavaeltajat on n.120-henkinen vuonna 1993 perustettu meripartiolippukunta Espoon Tapiolasta. Lippukunnan toiminta koostuu partio-ohjelman mukaisista aktiiviteeteista sekä maalla että merellä. Kaikki ikäkaudet toteuttavat aktiivisesti ikäkautensa mukaista ohjelmaa laumoissa ja ryhmissä mukavien johtajien luotsaamina. Merellä liikumme Eemelillä, 6-jalkaisella harjoitusveneellämme. Viikkotoiminnan ohella lippukunnan jäsenet osallistuvat mielellään erilaisiin partiotaitokilpailuihin ja muihin piirin ja Suomen Partiolaisten tapahtumiin. Perinteisten retkien ja leirien lisäksi jokaisen kauden alussa järjestämme lippukunnan syyspamauksen. Vietämme yhdessä myös Yrjönpäivän ja itsenäisyyspäivän juhlaa vuosittain. Lisäksi teemme yhteistyötä muiden alueiden lippukuntien kanssa. 

Toivotamme kaikki yli 7-vuotiaat toiminnastamme kiinnostuneet lämpimästi mukaan!

Otavaeltajien tapahtumakalenteri

Uutiset

  • Syyspamaus 30.8 klo 10-15! Tervetuloa aloittamaan syksyn partiokautta Otavaeltajien yhteisen Syyspamauksen merkeissä. Tänä vuonna pääsemme kisaamaan leikkimielisessä partiotaitokilpailussa sunnuntaina 30.8. klo 10-15. Tässä kilpailussa valttia ovat paitsi paalusolmun kiemurat ja partiohistoria, ennekaikkea ...
    Lähettänyt 18.8.2020 klo 7.20 Anna Pekonen
  • Koulutuspurjehdus 2020 Otavaeltajain vuosittaisen meripartiotoiminnan päätapahtuma on pitkä koulutuspurjehdus isolla vuokraveneellä Saaristomeren kauniissa merimaisemissa. Purjehdus on kolmen vuorokauden mittaisiin legeihin jakautuva matkapurjehdus Saaristomerellä, jonka kuluessa partiolainen saa käytännön tuntumaa purjealuksen miehistön vastuunsa ...
    Lähettänyt 29.1.2020 klo 5.00 Anna Pekonen
  • Syyspamaus 21.8 klo 17.30 Otavaeltajat kutsuu kaikki lippukunnan jäsenet ja heidän perheensä aloittamaan uuden partiovuoden yhteisen Syyspamauksen merkeissä keskiviikkona 21.8 klo 17.30 kololla os. Opintie 1.Ohjelmassa tivolitunnelmaa, pientä purtavaa, tietoa ensi ...
    Lähettänyt 4.8.2019 klo 23.40 Anna Pekonen
  • Kevättiedote 2019 Hei kaikki Otavaeltajat!Tässä viestissä on tietoa kesän ja syksyn tapahtumista, jotka voit jo merkata itsellesi muistiin!Touko-kesäkuun vaihteessa ryhmät käyvät omilla iltapurjehduksillaan Eemeli-veneellä. Muistathan ilmoittautua mukaan oman ...
    Lähettänyt 10.6.2019 klo 10.18 Anna Pekonen
  • Kesän 2019 koulutuspurjehdus, ilmoittaudu nyt! Otavaeltajain vuosittaisen meripartiotoiminnan päätapahtuma on pitkä koulutuspurjehdus isolla vuokraveneellä Saaristomeren kauniissa merimaisemissa. Purjehdus on kolmen vuorokauden mittaisiin legeihin jakautuva matkapurjehdus Saaristomerellä, jonka kuluessa partiolainen saa käytännön tuntumaa purjealuksen miehistön vastuunsa ...
    Lähettänyt 28.2.2019 klo 11.31 Anna Pekonen
Näytetään ilmoitukset 1 - 5/62. Näytä lisää »